Kuvien takana

Kun huomasin kännykän kameran kehittyneen melkein oikeaksi kameraksi, innostuin kuvaamisesta uudelleen. Kamera kun kulki koko ajan mukana. Innostuin uudelleen tätä nkyä maailman suosituimmasta harrastuksesta. Kun ruoan tekeminen on kovasti mieleeni, tuli kuvattua aluksi paljon ruoka-annoksia sekä pajalla tekemiäni tuotteita. Ja reissukuvatkin olivat kännykällä otettuja. Kännykässä ominaisuudet paranivat vuosi vuodelta. Nämä kännykän ominaisuudet riittivät aika pitkään.

Töiden myötä tuli tarve myös kuvata ja kuvien oli oltava painokelpoisia, oli aika hankkia kamera. Budjetillani sain kompaktin kameran, jonka potku riitti juuri ja juuri painokelpoiseen A4 kokoiseen kuvaan. Sepän pajalla kuvaamiseen käytin kuitenkin edelleen kännykkää. Ihan käytännön syistä.

Kun mainosmateriaaleihin ja lehtijuttuihin kuvaamisesta tuli enemmän sääntö kuin poikkeus, tuli nopeasti vastaan myös kameran päivittäminen. Tarvittiin lisää pixeleitä! Niinpä haalin kokoon rahat uuden digijärkkärin rungon sekä siihen linssin, jolla oletin pärjääväni pitkälle. Olin väärässä. Seuraavaksi ostin toisen, laajakulmaisen linssin ja salaman, valoja jne. Olin liukunut varustelukierteeseen. No lopulta pärjään pääasiassa kahdella lasilla, vaikka kalustoa onkin kertynyt. Onneksi tämä varustelukierre on ohi, kun löysin omaan kuvaamiseeni sopivat objektiivit. Mutta onhan sitten varalla linssi johonkin erikoistilanteeseen. Mm. näin perustelen näitä hankintoja itselleni. 

Palasin tavallaan juurille, vaikka en filmille kuvaakaan, mutta mustavalkoista kyllä. Mustavalkoinen oli käytännössä ainoa vaihtoehto kun kamerakerhossa tutustuttiin valokuvauksen saloihin. Värikuvaus ja tarvikkeet sekä laitteet olivat niin kalliita, että olivat tavoittamattomissa. Välillä kuvaan toki väriäkin, esim. työssäni, mutta aina palaan uudelleen mustavalkoiseen kuvaan. Siinä tulee esiin oleellinen eivätkä värit sekoita kokonaisuutta. Mustavalkoinen on vain niin kivaa. 

Digikuvauksen myötä tuli "kuvien kehittäminen", joksi kutsun digikuvien jälkikäsittelyä. Kuvien jälkikäsittely on minulle kiinteä osa kuvaamista, sillä esimerkiksi työssäni ei ainuttakaan käsittelemätöntä kuvaa päädy kirjapainoon. Kuvan jälkikäsittelyn tosiaan miellän samanlaiseksi kuin filmiaikojen filmin kehityksen ja vedostamisen paperikuvaksi. Silloinkin kikkailtiin jotta saatiin mieleinen kuva. Nykyään se tapahtuu vain hiukan helpommin, ilman liemiä ja pimiöitä.

Suuressa maailmassa sanotaan fotowalk. Kun aikaa siunaantuu, lähden kameran kanssa lenkille, minne milloinkin. Joskus ihan kotipoluille ja välillä isolle kirkolle, välillä kävellen, välillä fillarilla. 

Kaupungissa kiehtoo erityisesti tapahtumat, isot ja pienet. Silloin kokoontuu yhteen väkeä ja tapahtuu paljon. Usein minua kiinnostaa tapahtumaa seuraavien ihmisten reaktiot. Ja taiteilijat, käsityöläiset sekä kauppiaat kiinnostaa. Pienet putiikit ja torimyyjät. Heihin tunnen lukkarinrakkautta, varmaankin oman käsityöläisyyteni kautta. 

Mutta aiheet vaihtuvat, mielen ailahduksien mukaan. Välillä on kiva konttailla makrokuvia lepikossa ja seurata pienten ötököiden menoa. Tai sitten jotain ihan muuta. 

Edelleen kuvaan myös kännykällä. Kuvaan paljon kompaktilla järkkärillä Olympus PENillä, jossa usein on kiinni vanhanaikainen käsitarkenteinen laajakulma. Se näyttää vanhalta entisajan filmikameralta, eikä pelota kaupungilla kuvatessa ihmisiä niin paljon kuin moderni digijärkkäri pitkine putkineen. Sitä paitsi tämä pieni kamera linsseineen kulkee helposti mukana. Sitten tietysti digijärkkäri, jolla kuvailen tietysti työasioita, mutta myös muualla. Linssinä  17mm - 300mm.

Laitteeni eivät ole kalliita ja pääosin hankittu käytettyinä. Päivitän kalustoa, kun lompakko sallii, tai löytyy tarjous josta ei voi kieltäytyä. Laitteet ovat nykyään hyviä, mutta vain työkaluja. Loppujen lopuksi kuvaushetkellä kuvan onnistuminen tulee kuvaajan korvien välistä. Mistä aiheesta otat kuvan, miten rajaat, onko sommittelu kohdallaan. Laitteistoa kaivataan kuvanottohetkellä useimmiten alle sekunnin ajan.