Kuvien takana

Kun huomasin kännykän kameran kehittyneen melkein oikeaksi kameraksi, innostuin kuvaamisesta uudelleen. Kamera kun kulki koko ajan mukana. Innostuin uudelleen tätä nykyä maailman suosituimmasta harrastuksesta.  Tuli kuvattua aluksi paljon ruoan tekemistä ja ruoka-annoksia sekä pajalla tekemiäni tuotteita. Ja reissukuvatkin olivat kännykällä otettuja. Kännykässä ominaisuudet paranivat vuosi vuodelta. Kännykän ominaisuudet riittivätkin aika pitkään.

Töiden myötä tuli tarve myös kuvata painokelpoisia otoksia. Oli aika hankkia "oikea" kamera. Hankin kompaktin kameran, jonka potku riitti juuri ja juuri painokelpoiseen A4 kokoiseen kuvaan. Sepän pajalla kuvaamiseen käytin kuitenkin edelleen kännykkää. Ihan käytännön syistä.

Kun mainosmateriaaleihin ja lehtijuttuihin kuvaamisesta tuli enemmän sääntö kuin poikkeus, tuli nopeasti vastaan myös kameran päivittäminen. Tarvittiin lisää pixeleitä! Niinpä haalin kokoon rahat uuden digijärkkärin rungon sekä siihen linssin, jolla oletin pärjääväni pitkälle. Olin väärässä. Seuraavaksi ostin toisen, laajakulmaisen linssin ja salaman, valoja jne. Olin liukunut varustelukierteeseen. No lopulta pärjään pääasiassa kahdella lasilla, vaikka kalustoa onkin kertynyt. Onneksi varustelukierre on ohi kun löysin omaan kuvaamiseeni sopivat objektiivit. Mutta onhan sitten varalla linssi johonkin erikoistilanteeseen. Mm. näin perustelen näitä hankintoja itselleni. 

Palasin tavallaan juurille, sillä kuvaan voittopuolisesti mustavalkoisia kuvia. Mustavalkoinen oli käytännössä ainoa vaihtoehto kun kamerakerhossa tutustuttiin valokuvauksen saloihin. Värikuvaus ja tarvikkeet sekä laitteet olivat kalliita ja näin ollen tavoittamattomissa. Välillä kuvaan toki väriäkin, silloin kuva sitä vaatii, mutta aina palaan takaisin mustavalkoiseen kuvaan. Mustavalkokuvaus on vain niin kivaa. 

Kuvien jälkikäsittely on kiinteä osa kuvaamistani, sillä esimerkiksi työssäni ei ainuttakaan käsittelemätöntä kuvaa päädy lopputuotteeseen. Kuvan jälkikäsittelyn tosiaan miellän samanlaiseksi kuin aikoinaan filmin kehityksen ja vedostamisen paperikuvaksi. Silloinkin kikkailtiin jotta saatiin mieleinen kuva. Nykyään se tapahtuu vain hiukan helpommin, ilman liemiä ja pimiöitä.

Suuressa maailmassa sanotaan fotowalk. Kun aikaa siunaantuu, lähden kameran kanssa lenkille – minne milloinkin. Joskus ihan kotipoluille ja välillä isolle kirkolle, välillä kävellen, välillä fillarilla. Kaupungissa kiehtoo erityisesti tapahtumat, isot ja pienet. Usein minua kiinnostaa tapahtumaa seuraavien ihmisten reaktiot. Ja taiteilijat, käsityöläiset sekä kauppiaat kiinnostaa. Pienet putiikit ja torimyyjät. Heihin tunnen lukkarinrakkautta, varmaankin oman käsityöläisyyteni kautta. 

Mutta aiheet vaihtuvat, mielen ailahduksien mukaan. Välillä on kiva konttailla makrokuvia lepikossa ja seurata pienten ötököiden menoa. Tai sitten jotain ihan muuta. 

Edelleen kuvaan myös kännykällä. Kuvaan paljon järkkärillä jossa usein on kiinni vanhanaikainen käsisäätöinen linssi. Laitteeni eivät ole kalliita ja pääosin hankittu käytettyinä. Laitteet ovat nykyään hyviä, mutta lopulta kuitenkin vain työkaluja. Kuvaushetkellä kuvan onnistuminen tulee kuvaajan korvien välistä (tai suoraan sydämestä). Mistä aiheesta otat kuvan, miten rajaat, onko sommittelu kohdallaan. Laitteistoa kaivataan kuvanottohetkellä useimmiten alle sekunnin ajan.